Tuuli on aina merkinnyt minulle erityisen paljon. Tuulisilla ilmoilla tunnen olevani elossa ja nautin tuulen tunnusta, kun olen ulkona. Nautin siitä miltä tuuli näyttää puissa ja pensaissa. Nautin tuulen äänestä, sen suhinasta puiden oksilla ja latvustoissa tai kun sisällä ikkunat "painuvat" hieman tuulen vaikutuksesta ja tuulen voi tuntea sisälläkin ollen. Kaikenlainen tuuli käy. Kesällä ukkosmyrskyt, talvella lumipyryt, syysmyrskyt ja kevään lämpimät, hellät tuulet. Mitä räväkämpi ilma, sen enempi minun tekee mieli päästä ulos, sinne sekaan. Aina jos vain mahdollista, nukun makuuhuoneen kkunat verhottomina, jotta voin nähdä puita. Jos ne heiluvat, se tuntuu unettavan hyvältä. Luulen, että tälle kaikelle on syy. Olen pienenä ollut kova nukkumaan ulkona vaunuissa, nukuin niin isoksi, etten meinannut enää vaunuihini mahtua. Lapsuudenkotini ympärillä oli paljon suuria koivuja ja muita lehtipuita. Olen siis kuunnellut koko vauvaikäni koivujen ja omenapuiden suhinaa ja se on ilmeisesti rauhoittanut minua jo vauvana. Sitä se edelleen tekee, siis rauhoittaa.

Tästä alkaa plogini, minulle täysin uusi asia. Vielä en tiedä tästä paljoakaan, ei ole oikein keneltä kysyä neuvoa. En siis osaa vielä tehdä sivuja, saati liittää valokuvia yms., mutta olen luottavainen sen suhteen, että opin. Toivon tätä kautta saavani uusia nettiystäviä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia. Omat likkakaverit ovat joko mummoutuneet tai muutoin mökkiytyneet tai muuttaneet muualle. Tai eivät enää vain jaksa, ovat muka jo niin vanhoja... Itselläni olisi virtaa monenlaisiin asioihin, mutta huomaan olevani ajoittain melko yksinäinen, joukossakin. Ihmisiä on ympärillä niin työssä kuin harrastuksissakin, mutta sellaisesta todellista toisen ihmisen kohtaamisesta ei aina ole kyse.