Lumihiutaleita leijailee jälleen taivaalta hiljalleen tähän maanantaiseen aamuun, jolloin itse olen vielä viimeviikkoisen flunssani vuoksi sairauslomalla. Tauti ei ollut influenssaa, mutta yllättävän voimattomaksi se olon vei, kun kuumetta oli aikuisella ihmisellä viidettä päivää. Huomiseksi pitäisi yrittää jälleen jo jaksaa sorvin ääreen.

Selvisi muuten sekin asia, kun viime viikolla ihmettelin puitten ja pensaiden oksilla roikkuvia serpentiinimäisiä luminauhoja. Koskaan aiemmin en ole niin erikoisen koristeellisia lumisia oksia nähnyt. Syynä on tykkilumi, jota satelee tännekin asti lähistöllä olevasta laskettelukeskuksesta. Sen "viskositeetti" poikkeaa normaalista lumesta ja sen vuoksi se pystyy norkkojen tavoin roikkumaan oksien päistä ja roikkumaan kaarella kuin sähkölangat konsanaan ennen vanhaan. Rinteille tykitetty lumi kaunistaa maisemaa täällä enstisestään. Ero on selvä lähiympäristöön nähden. Harmittelen vain, ettei minulla vieläkään ole uutta digikameraa, jolla olisin saanut näitä näkymiä ikuistettua.

Edellisenä lauantaina olin siis Kuopiossa katsomassa lavatanssin SM-kisoja lajeina hitaat ja jive. Matka oli avartava ja hauskakin - tosin illansuussa kun piti lähteä vielä tanssimaan, yksi ja toinen oli melkoisen uupunut matkasta ja kannustamisesta. Taitavia tanssijoita siellä Kallaveden koulun parketilla pyörähteli. Toisaalta kuitenkin näytti siltä, että taso ei ollut kaikilta osin sellainen, etteikö se olisi tavallisen tanssista innostuneen ja innokkaan harjoittelijan ulottuvissa. Tanssin suosio on kyllä varmasti huimasti lisääntynyt esim. Tanssii tähtien kanssa-ohjelman myötä. Mukavalta näytti myös se, että nuoria pareja näkyi tanssiparien joukossa olevan melko paljon. Ja mikä voisikaan olla enemmän paria yhdistävä harrastus kuin juuri tanssi! Itse olen pariton, koska mieheni ei tanssi ja voin vain kateellisena katsella muiden tanssimista. Mistäköhän löytyisi samantasoisia parittomia miehiä? Luulen, että paripörssistä minun ei vielä näillä taidoilla kannata ruveta tanssipartneria etsimään. Muutamat perus- jos jatkokurssitkin on ehkä syytä vielä käydä. Mutta toivossa on hyvä elää. Onneksi on tanssista innostunut Likkakaveri, joka myös on parin ( lue: parittomuuden) suhteen kohtalontoverini. Ostin Kuopiosta uudet tanssikengät. Minulla on entuudestaan perinteiset säämiskäpohjaiset korolliset kengät, joilla minun on paha tanssia pitempiä aikoja. Nämä uudet ovat matalapohjaiset ja uskon, että näillä jalkojeni on parempi olla enkä ole niiden kanssa liian pitkä. Tanssilenkkareissa viihdyn myös hyvin ja ne sopivat paremmin reippaaseen tyyliini. Sen verran olen päässyt raottamaan lavatanssimaailman verhoa, että tietyt asiat ovat jo alkaneet jopa huvittaa. Kuten omahyväisen näköiset miehet mustissa T-paidoissaan ja housuissaan. Vaatetus on viesti muille: olen hyvä tanssija ja voin tutkailla herran ja hidalgon näköisenä naisrivistöjä sillä silmällä, että mahtaisiko sieltä löytyä oikeantasoisia daameja. Kaikki eivät luonnollisestikaan kelpaa! Pitää olla näyttöä siitä, ettei vain tule parketilla noloja tilanteita, että nainen varmasti pysyy mukana kaikissa kuviokiemuroissa. Päinvastaisissa tilanteissahan saataisi mieleen tulla sellainenkin ajatus, että haa, mieshän ei osaa kunnolla viedä! On helpompi viedä sellaista naista, joka on kolunnut kaikki samat tanssikurssit ja tietää ne jutut tullen ja mennen. Mahdotonta suorittamista tanssikin oikeastaan on!  Olen huomannut, että naisillakin on pukeutumiseen liittyvä koodi, joka onneksi ei ole niin näkyvä, kuin (huvittavat) miehet mustissaan. Nimittäin liehuvahelmaiset tunikat. Hamosia ei pidetä niin  paljon kuin aikaisemmin luulin ja sitä ihmettelen. Miksi tunikoita eikä hameita tai mekkoja, joissa naisen naisellisuus oivalla tavalla tulisi parhaiten esiin? Luulisi miestenkin iskevän silmänsä ensiksi tyttöihin sievissä hameissaan! Mutta hameita ei jostain syystä ole yleisemmin naisten päällä, mikä tietysti on hyvä asia meikäläiselle, joilla sääret eivät ole kehon silmänilo. Jos minulla olisi laatusääret, aivan varmasti kulkisin tansseissa aina hame päällä!! Naisen tanssietikettiin ei myöskään kuulu käsilaukku. Sen käyttäminen kielii armottomasti siitä, ettei ole "oikea" tanssija!! Myöskin bleiserit ja jakut, ynnä muu vastaava runsas vaatetus kertoo samaa armotonta kieltä. Tanssijat eivät myöskään kuluta aikaa baaritiskillä jonottamiseen eivätkä kartuta ravitsemusliikkeen kassaa siltä osin. Jonoa muodostuu sen sijaa vesipäniköitten taakse. Tanssi on hikeä nostattavaa liikuntaa siinä missä vaikka hölkkääminenkin ja janohan siinä hikoillessa tulee. Innokkaimmilla on pyyhkeet ja vaihtovaatteitakin mukana. Eihän toki ole miellyttävää daamille, jos miehen selkämys on litimärkä ja niskasta valuvat hikinorot. Naiset käyvät väliajoilla föönaamassa kastuneita ja litistyneitä hiuksiaan naistenhuoneissa. Tällaista on elämä tanssilavoilla ja pikku hiljaa olen itsekin hivuttautumassa tuohon uuteen ja hieman konstikkaaseen maailmaan, jossa ei riitä se, että on innostunut. Pitää osata ja päästä jo heti mieluiten alkuillasta näyttämään, että todellakin osaa!