Täällä Keski-Suomessa on ollut viime aikoina todella kauniita talvi-ilmoja. Lunta on satanut pienen päästä kevyitä hahtuvakerroksia, jonka seurauksena puut ja pensaat ovat ihanasti valkoisella kuorrutetut. Pääsääntöisesti kuljen työmatkani pyöräillen ympäri vuoden, jolloin sekä aamusta että illasta saan nauttia luonnon kauneudesta. Tosin viime viikonlopun jälkeen pyörätiet ovat olleet jäisen muhkuraisia ja on saanut olla tarkkana , että pyörän eturengas kulkee oikeita uria. Ympäristön painostuksesta hankin viimein kuukausi sitten nastarenkaat. Ehkä luuni ovat jo sen suuruisen investoinnin väärtit.

Olen aina nauttinut suunnattomasti luonnosta. Jos ikkunoistani ei näy joko metsää tai peltoja, alkaa ahistaa. Mieluummin molempia, mutta omakotitalomme on lähinnä metsän reunassa eikä peltoja valitettavasti näy. Tykkään myös, että oikea paikka talolle on mäen rinteessä tai sen päällä, mutta tasamaalle jouduimme rakentamaan. Ei ollut paikkakunnallamme vuonna 1984 kaupungin kaavoittamia mäkisiä tonttipaikkoja. Entiseen heinäpeltoon, savimaahan, oli tyytyminen. Kolmas asia, mitä talossani aina haaveissani ehdottomasti oli, oli vinttikerros. Ja parveke siellä korkealla, mistä voisi katsella alas pihamaalle. Ja portaat yläkertaan, jossa lapset olisivat voineet rauhassa oleskella tai jonne itse olisin voinut paeta lukemaan tai kuuntelemaan musiikkia ilman television taustahälyä. Mutta ei tullut yläkertaakaan, koska säädökset asuinalueellamme sen kielsivät. Jouduimme rakentamaan matalan harjakaton, johon ei vinttikerrosta voinut rakentaa. Pelkkiin kompromisseihin olen saanut tyytyä. Vieläkin tuntuu siltä, että odotan sellaisen ihanan, vanhan ja tietysti hyväkuntoisen kaksikerroksisen talon osuvan kohdalleni. Että pääsisin sellaiseen joskus vielä, vaikkapa eläkeikäisenä asumaan ja katselemaan sieltä yläkerran parvekkeelta alas!! Ja kuinka pihapuiden latvat olisivat siinä edessäni huojumassa tuulessa.

Musiikki on luonnon lisäksi elämäni suuria ja tärkeitä asioita. Olen ollut jotenkin intohimoinen sen suhteen jo ihan nuoresta saakka. Monilla lauluilla on suuri merkitys minulle. Harvoin musiikki on minulle samantekevää. Hyvän biisin tiedän siitä, että joko silmät kostuvat tai ihovillat nousevat pystyyn. Olen laulanut kuorossa yli 20 vuotta ja erityisen hyvän kuorostemmojen yhteensopimisen tuntee siitä, että tuntuu aivan siltä kuin...you know... Olen myös mahdottoman tunteellinen musiikin suhteen. Muistan selvästi, kuinka ihan pikkuisena tyttönä itkeä tillitin, jos radiosta kuului tietty kaihoisa kaunis sävelmä tai iskelmä, jonka sanat olivat surulliset, kuten "...mustalaiseks olen syntynyt, koditonna kuljeskelen nyt..." tai "...tuulella ei ole ystävää, mastoissa vain se soi. Tuulella ei ole ystävää, kaivata vain se voi..." ja itkuhan siitä tuli ihan. Aikuisenakin välttelen aktiivisesti sellaisten biisien kuulemista, mihin liittyy tiettyjä ikäviä ja surullisia sydänsurujen kytkentöjä. Ja moniin biiseihin liittyy, koska kuuntelen musiikkia niin paljon ja monissa yhteyksissä. Välillä saa pomppia radiokanavalta toiselle ja taas toiselle, kun en kestä kuulla sitä enkä sitäkään. Kuuntelen musiikkia, jos en nyt kaikkiruokaisesti, niin kuitenkin laidasta laitaan kaikkea, mikä on mielestäni hyvää lajinsa musiikkia. Iskelmäosasto on yksi vieraimmista, vielä en ole päässyt siihen kiinni. Charles Plogman ei aiheuta väristyksiä, ei myöskään Anne, Anneli, Annina Mattilat yms. Mutta poprock, klassinen ja kuoromusiikki, myös tietynlainen jazz- ja orkesterimusiikki, niistä nautin. Kuuntelen oikein mielelläni tietyssä mielentilassa myös heavy metallimusiikkia, oikein kunnon revistystä ( poikani nauraisi tässä kohdalla sille mikä minun mielestäni on "kunnon revitystä") kuten esim. Sonata Arctica, Nightwish ( Tarjaa kaipaan kovasti), 69 Eyes, Iron Maiden.  Olen ollut kerran jopa Maidenin konsertissa Hartwall-Areenalla!! Poikani kehtasi olla kanssani samoissa ympyröissä ja olimme jopa olusilla saman pystypöydän äärellä. Välillä herkistelen kuuntelemalla Enyaa ja Within Temptationia. A cappella-musiikki a la Rajaton on oikein mieleistä musiikkia. Teininä yksi oli ylitse muiden: Rolling Stones ja kyllä Ruby Tuesday ja She is a rainbow sykähdyttävät vieläkin tosi kovasti. Beatles oli minulle liian kesy juttu, halusin räväkämpää ja kapinallisempaa, en niin siistiä, vaikka nykyisin viihdyn jo Beatles-musankin parissa oikein hyvin.  Kotimaiselta artistipuolelta diggaan mm. Maija Vilkkumaasta ja Johanna Kurkelasta. Harmi, että Ultra Bra hajosi. Haluan suojella sinua kaikelta, siinä on kaikkien aikojen top kymppiini sijoittuva biisi. Luulen, että tältä saralta kirjoittelen vielä useita kertoja ja jos sattuisin pääsemään jonkun kanssa blogiyhteyksiin, niin olisi tosikiva vaihdella musiikkikokemuksia ja kertoa  omista mieltymyksistä ja myös vastaanottaa vinkkejä musiikista, josta ei ole lainkaan tietoinen. Maailmassa on taatusti paljon bändejä ja artisteja, jotka ovat juuri minun makuuni, mutta eivät vain ole vielä osuneet kohdalleni.